keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Kesä on täällä taas!
Toukokuussa oli jo ihan lämmintä ja kesäistä, sitten kesäkuun alussa viileni, mutta nyt on taas lämpimämpää. Vilpun kanssa on vietetty hiljaiseloa, harrastuslajit ovat tauolla (enkä edelleenkään tiedä, jatkanko enää agilityä tai rallytokoilua - päätän sen myöhemmin). Olen ulkoillut paljon Vilpun ja kameran kanssa. Osallistuin Saimaan kameraseuran järjestämälle Valokuvauksen peruskurssille ja siellä opin käyttämään manuaalisäätöjä entistä paremmin ja saan aikaan sellaisia kuvia, mitä haluan. Etupäässä kuvaan ulkona maisemia ja makrokuvia - on ihanaa kun ulkona on kuvausaiheista oikein runsauden pula. Toki Vilppukin pääsee usein kuviin, linssilude osaa poseeraamisen taidon ja tietää, että palkkaa heruu, kun on hetken paikoillaan ja näyttää söpöltä. Facebook-kaverit ovat saaneet ottamiani kuvia kyllästymiseen asti katsella ja nyt laitan tähän jotain otoksia toukokuulta.
torstai 21. huhtikuuta 2016
Patologin vastaus
Patologin vastaus Vilpun kasvaimesta tulikin jo tänään: "Kyseessä on maitorauhasen hyvänlaatuinen sekakasvain, joka on poistettu kokonaan selkein marginaalein." Voiko parempaa uutista enää olla! Vilppu on muutenkin päivä päivältä pirteämpi, tänään se yritti jo leikkiäkin, mutta kauluri oli tiellä. Illalla kävimme rannassa katsomassa auringonlaskua niin kuin monta kertaa ennen tätä ja varmasti vielä monta kertaa tämän jälkeen.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Toipilaana
Huomasin Vilpun toisieksi takimmaisen nisän luona pienen kasvaimen joskus talvella. Jäin seurailemaan tilannetta, mutta patti kasvoi äkkiä halkaisijaltaan parin sentin kokoiseksi - oli aika tarttua veitseen ja leikata patti pois. Kävimme lauantaina vielä oman seuran agilitykisoissa, viimeiseltä hyppyradalta saatiin tulokseksi nolla. Mieli oli ja on yhä hieman haikea - jäävätkö nämä meidän viimeisiksi agilitykisoiksi, sen näyttää aika. Agilitytreeniryhmäpaikankin irtisanoin, Miira ja Käämi saavat käyttää Vilpun sijasta vielä huhtikuun kaksi viimeistä treenikertaa.
Maanantaina tuli rauhallinen työpäivä, joten päätin leikata Vilpun iltapäivällä. Avustajana toimi harjoittelija Iida. Leikkaus sujui hyvin, sain patin kokonaan pois. Lisäksi poistin kaksi viimeistä nisää rauhasineen. Samoilla unilla puhdistin Vilpun hampaat. Patin lähetin patologille tutkittavaksi ja nyt jännityksellä odotamme, onko kasvain hyvän- vai pahanlaatuinen. Vilppua itseään patti ei ole haitannut millään tavalla, ihan pirteä oma itsensä se on ollut. Otin Vilpusta myös verinäytteet leikkauksen yhteydessä, niitten tulokset olivat normaaleja.
Leikkauksesta on nyt pari päivää ja Vilppu voi jo oikein hyvin. Häntää se heilutti jo tiistaina ja oli ovella vastassa, kun tulin kotiin. Sille maittaa ruoka ja kävimme eilen pienellä lenkilläkin, tänään vähän pitemmällä. Hihnalenkin ajaksi olen ottanut kaulurin pois ja tänään otin pois myös verkkopuvun ja haavan päällä olleen lapun. Haava näyttää siistiltä. Sisällä Vilppu käyttää kauluria, vaihdoin sen tänään vähän isompaan, kun tuntui, että pienemmän kaulurin kanssa se taipui tutkimaan mahanalustaa. Vilppu nukkuu paljon eikä ole vielä innostunut leikkimään leluillaan, mutta eiköhän sekin ala sujua muutaman päivän kuluttua. Eletään tikkien poistoon asti muutenkin rauhallisesti. Patologin vastausta odotan ja toivon, että kasvain olisi hyvänlaatuinen. Tosin eihän pahanlaatuinen kasvainkaan heti mikään kuolemantuomio ole, Vilppu saattaa siitä huolimatta elää vielä pitkään. Katsotaan päivä kerrallaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin tällä hetkellä kaikki näyttää olevan hyvin ja toipuminen on hyvällä alulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)