torstai 30. kesäkuuta 2011

Näitä kuvia selatessa ei voi kun nauraa...

... ja enemmän tuntuu olevan niitä kuvia mitkä sopisi parhaimmiten noihin positiivisiin juttuihin. Tulipa mieleen, että pitäisi vissiin omia koiria alkaa enemmän kuvailemaan, sillä esim. "silloin ei naurattanut" -kohtaan ei järin helpolla mitään löytynyt.

Haaste heitetty eteenpäin mm. Iralle ja folkkiporukalle sekä Ramille & Noomille. Kaikki jotka nyt tuntevat, että tämä olisi kiva tehdä on myös haastettu mukaan!

1. Tältä näytimme muutama vuosi sitten
AV
AV

2. Toisinaan Vilppu sekä Irwi on hyvin edustavia


3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme © Viktoria M.



4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle


5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa



6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen
Agirotu Nastola JUN OPEN SM 2. sija
7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja
+ Anni & Milka ymymym.



8. Ei paljoa naurattanut


9. Tämä on minusta kaunis kuva


10. Lopuksi paras (tai ainakin yksi niistä) kuva ikinä

Toimintapäivä

 Ensiksi lainaus facebookista:
makoilin auringossa ku Vilppu päätti että sekin haluaa tulla mun viereen ja teki kaikki mahdolliset temput peruuttamisesta lähtien. häntä vaan vippas hurjaa tahtia ja hampaat kävi sentin päässä nenästä kun se louskutteli hampaitaan ja yritti ängetä kainaloon. totesin sille sit et ei mammakoirat noin käyttäydy ja se meni makaamaan varjoon pettyneenä :D
Irwin kanssa käytiin monenmoisissa hommeleissa tänään pyörimässä ja ensimmäinen koetus oli LPKYn junior handler seuranmestaruuskilpailut. Paikalle päästyäni Irwi kehitti mielenkiintoisen suhteen mm. keltaisiin muovipusseihin ja käyttäytyi muutenkin ihan järjettömästi. Meidän liikkeet meni varmasti penkin alle ja seisotuksessa maltettiin jotenkuten seistä.

Saatiin arvostelut ja meidän arvostelu kuului:
"Oikein tehty edestakaisin liike, mutta yhteistyö ei ajoittain toimi. Hampaita näytettäessä pitäisi näyttää myös purenta vaikka koira läähättää. Toimivaa kehänkäyttöä"

Olisi voinut mennä paremminkin, mutta tultiin kolmesta osallistujasta kuitenkin toisiksi. Suuri ihmetys, mutta eipä voi valittaa. Saatiin todella kivoja palkintoja ja paljon. Onnea myös Stefille sekä Tarulle!

Sitten mentiin treeneihin jota pelkäsin jo hieman etukäteen, sillä Irwin käyttäytyminen Tapiksella kertoi hieman huolettomasta elämänasenteesta. Meni kuitenkin hyvin kaikki kiemurat ja koukurat kunhan ohjaaja vain ohjaisi ja näyttäisi. Helppoja ratoja ei osata, vaikeammat menee helposti.

Telottiin myös hieman itseämme, Irwi tussahti erään hypyn jälkeen naamalleen. Katsotaan selvittiinkö ilman pahempaa kolhua vai tuleeko pienestä jotain isompaa... Ei se omakaan terveys ihan täydellisesti pelaa.

Kuvia on mm. kännykässä ja Veeralla :D

Plus alan tässä pikapuolin tekemään seuraavanlaista haastetta ja olen muutamat jo mukaan haastanutkin!
1. Tältä näytimme muutama vuosi sitten
2. Toisinaan Vilppu sekä Irwi on hyvin edustavia
3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme
4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle
5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa
6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen
7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja
8. Ei paljoa naurattanut
9. Tämä on minusta kaunis kuva
10. Lopuksi paras (tai ainakin yksi niistä) kuva ikinä

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pieniä koiria tiedossa...


Elokuun alussa!

Tarkkaa lukemaa ei tiedetä, mutta 2-3 pentua ainakin näin äkkivilkaisulta on Vilpun sisällä kasvamassa. Toivotaan kaiken menevän hyvin ja näppärien pikkuwalesien tulevan terveinä tähän maailmaan. Elokuun alusta lähtien suosittelen siis pentukuumeisten välttämään blogia, sillä kuvia on tiedossa PALJON!

Kuva © Sari M. Kuvassa Vilppu & veli Timppa

torstai 23. kesäkuuta 2011

Pärnu day 2.

Toisena päivänä näyttelyssä sitten olikin pelkästään meidän omat koirat näyttelykehässä pyörimässä.

Irwi: PU1 CACIB VSP (karvan vuoksi)
Vilppu: PN1 CACIB ROP + RYP2!!!!!!



 Ryhmäsijoituksesta oltiin/ollaan hämmästyneitä, sillä ensimmäistä kertaa Vilppu lyö itsensä läpi äärettömän kovatasoisessa terrieriryhmässä! Aina ollaan jääty joko toiseksi tai sitten muuten vain suoritus mennyt piloille. Nyt ei mennyt ja tuomari ihastui Vilppuun! Onneksi siis jäätiin ja nyt on ryhmäsijoituksin takataskussa! WOW! Muita ryhmässä sijoittuneita oli airedalenterrieri (RYP1), staffordshirenbullterrieri (RYP3) ja skotlanninterrieri (RYP4) eli tuomari näemmä tykkäsi mustasta ja ruskeasta...

Esitin siis sunnuntaina Irwin ensimmäistä kertaa itse ja mun mielestä meni ihan hyvin. Turkki ei ollut parhaimmillaan ja saatiin vesisade niskaan hetkeä aiemmin eli se kerkes hieman pörhistyä. Lauantaina oltiin kumminkin jo saatu kaikki mitä tarvittiin, joten sen kummempia tavoitteita ei ollut. Harmittaa, ettei Irwiä ilmoitettu veteraaniluokkaan, kuka tietää jos se sielläkin olisi pärjännyt.

Vilpun taas esitti sitten kaikissa mahdollisissa kehissä äiti ja ihan hyvältä se näytti, vaikka Vilppu tuppaa meidän kanssa näyttämään ei-niin-ryhdikkäältä kuin kasvattajatädin kanssa. ROP tuli siis Irwin karvanlaadun vuoksi Vilpulle.

Hieno reissu takana ja näyttelykehät suosiolla muille jättävät Vilppu ja Irwi viettävät juhannusta rauhallisissa merkeissä.

______________
Tiistaina oli myös meidän ryhmän agilitytreenit jotka siirtyivät perjantaista keskiviikolle ja keskiviikosta vielä tiistaille epiksien vuoksi. Tehtiin jonkun maan mestaruusrataa missä oli hankaliakin paikkoja. Irwi kuitenkin toimi hyvin ja koira tuli 5min ennen radalle menoa mulle treeneihin eli hieman "HÄH TÄH AI JOO!" -fiiliksellä Irwi oli. Juostiin nopeet verkat ja radalle ja ai että oli hieno. Todella hieno! Kaikki kontaktit, ohjauskuviot ym. meni todella hienosti, kunnes se päätti alkaa possuilemaan A-esteen kontaktilla. Hyvin loppu treenit tuota pientä porsastelua lukuun ottamatta.

Eilisissä epiksissä sitten possuiltiinkin mm. A-esteen kontaktilla jolta loikattiin korkealta ja kovaa sekä karattiin myös eteenpäin. Otin sitten takasin ja sillon olisi meidän virherivi näyttänyt 10 virhepistettä, mutta sitten jostakin kumman syystä ohjasin sen väärään päähän putkeen ja meille, jälleen kerran, HYL. Hyvin meni muuten, paitsi...

Kävin eilen myös ottamassa Donista yks vee kuvat ja ne löytyy Veeran ja Donkeykongin blogista.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Pärnu DAY 1

Parempi näyttelykertomus ja huomisen selostukset tulossa vasta tiistaina iltapäivästä tai illasta.

Tänään Irwi, jolla oli vastassaan yksi voittajaluokan uros, PU2 SERT & VA-CACIB = EEST MVA
Ja sitten Vilppu, jolla tavallaan vastassa junnuluokan narttu, PN1 SERT & CACIB = EEST MVA, INT MVA!!!!!

Eli näitä haettiin ja ne myös saatiin!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Mitä! Onko meille kenties tulossa pieniä vihreitä miehiä?

Odotetaan syntyväksi viikolla 31, elokuun alussa
 

Isänä C.I.B Fi Mva Ronesco Talisman "Rippe"
Emänä Fi & Ru Mva Jv-08 v-08 Vicway Boadicea "Vilppu"

"Hei te kauniit leidit siel ruudun toisel puolel"

Vilppu käytettiin toisen kerran astutettavana 4.6 ja lähdin sitten itse katsomaan tulevan pentueen isää Rippeä. Rippe osottautui varsin hurmaavaksi walesipojaksi jonka luonne oli täydellinen. Rauhallinen, muttei kuitenkaan mikään koomapotilas eli innokkuutta löytyy, kun sytytään jollekin. Varsin pätevän uroksen kasvattaja Vilpulle siis löysi ja 3 viikon päästä voidaan varmasti sanoa, näkyykö pieniä katkarapuja vai jääkö Vilppu pennuttomaksi loppuelämänsä ajaksi :)

Koska tää ilmestyi Vicwayn sivuilla otin vapauden kirjoittaa tästä myös blogissa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

viva la vida

 Käytiin Irwin kanssa perjantaina hyvin KUUMANA päivänä treeneissä ja helteestä huolimatta koira toimi hyvin. Viilennystä oli kyllä jokaisen radanpätkän välissä eli missään nimessä ei koira viilentämättä ollut missään välissä. Otettiin perussimppeleitä juttuja, mutta jotakin uuttakin tuli koettua. Oon todella huono käyttää tuota flexitrackia, joten en uskalla piirtää radanpätkiä teille :/
Selailtiin eilen Pärnuun omistajalistoja (onko ees kui kätevä!) ja siellä on lauantaina 5 walesia ja kävi ilmi, että meidän Irwin lisäksi on kolme urosta ja Vilppu saa olla ainut narttu. Mikäs sen parempaa! Tavoitteena siis saada Vilppu Viron valioksi sekä kansainväliseksi valioksi eli nyt on hyvät saumat. Irwin tavoitteena lähinnä valioitua Virosta, kans mva sillä jo onkin jo.
Pärnu 18. päivä:
5 walesia joista
4 urosta (kolme virolaista urosta ja Irwi)
1 narttu (Vilppu)

Pärnu 19. päivä:
2 walesia joista
1 uros (Irwi)
1 narttu (Vilppu)
Kiroan tän bloggerin suohon!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Tästä kesä voi alkaa...





...päästä kytkin vapaaks... Eikun nyt tais mennä jossakin hieman pieleen. Tänään oli viimeinen päivä peruskoulussa ja sinne lähdettiin sitten muiden tavoin mopolla vaikka matkaa meiltä ei kouluun ole mitään. Kunnialla selvittiin, pari pikkupoikaa tosin eivät osanneet päättää mennäkkö yli tiestä vai ei vaikka hidastin ja hidastin ja olin just laittaa maahan jalkaa... Peruskoulu on ohi, pesispeliä kannustettu ja huomenna juhlitaan.



Koska koirauutisiakin on, niin en kerro teille niitä vielä sillä en tiedä kuinka "salaista" tietoa toi vielä on. Hehhee, ehkäpä sitten kun muualla informoidaan uskallan tännekin laitella jotakin.

HAUSKAA KESÄLOMAA!