sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ilmiselvä linssilude

Eipä tarvitse edes käskeä koiraa poseeraamaan, kun se ihan itse keksii hyvät paikat pönöttää! Enpä tullut itse edes ajatelleeksi, että pyytäisin sitä pomppaamaan omenapuuta vasten, mutta koiralla onneksi leikkaa sen verran ;)

Eilen Kotkan kisoista ensimmäiseltä agilityradalta keppivitonen (harmi!), hyppäriradalta nolla ja sijoitus neljäs (aginollaa kaivattiin) ja toiselta agilityradalta sitten kymppi. Hieno tirppanen kyllä ja juoksuista sekä helteestä huolimatta nättiä menoa. Meillä on hotelli Tampereelle varattuna ja tultiin siihen tulokseen, että lauantai riittää agilityn parissa ja sunnuntaina hölläillään.

Kotkan kisajärjestelyille SUURI PLUSSA! Todella hyvin organisoidut kisat, helteestä huolimatta halli oli ainakin aamupäivän ajan suht viileä suorasta auringonpaisteesta huolimatta (tiedä sitten maksien aikana), ja muutenkin kisat todella hyvät! Aikataulussa, kisaturistillakin oli hyvä seurata ratoja laidalta. Kiitos siis KKS!

OMENANKUKKIA KUVAGALLERIASSA


Alla meidän bravuuri eli "istu nätisti". Pikkuorava!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Voihan käskysanat

Agilitykisojen, tokokokeiden ja näyttelyiden jälkeen tulee taas niitä hetkiä, jolloin toivoisi sitä omaa koiraa. Sitä rupeaa suunnittelemaan, miten tulevan pennun kanssa lähtee toteuttamaan kontakteja, mitä käskysanoja käytetään tokossa ja mitä taasen näyttelykehässä jne.

Eilisen tokokoeturisteilun jälkeen piti tietysti kaivaa Tavoitteena täysi 10 kirjahyllystä ja ruveta selailemaan vähän sieltä sun täältä. Tokossa olen lähinnä kirjaviisas, jos sitäkään... Eipä se estä miettimästä, mitkä käskyt kuuluvat millekkin kisakentälle, vaikka en edes tiedä onko minusta tokokokeeseen ikinä.

Törmäsin varmaan puolitoista vuotta sitten nettisivuun, jossa oli muutamia käskysanoja koottuna mm. englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja hollanniksi. Selailin niitä läpi ja omaan suuhun sattuvia käskysanoja löytyi parikin.


Tokoon sopivan lyhyitä ja teräviä käskyjä olivat mielestäni "Zit" ja "platz", joista ensimmäinen hollantia ja jälkimmäinen saksaa. Saksan "sitz" on hyvin lähellä, mutta aavistuksen pehmeä sanana (siitz). Muita tokosanoja en tältä sivustolta vielä ole listannut ylös, mutta kova miettiminen on mm. Stopin kohdalla, se kun on varattuna kontakteille.

Agikäskyt pysyy aika tuttuina ja turvallisina, ainoastaan kontaktisana vaihtuu "etsi"/"istu"/"odota" -sanoista. Näyttelyseisonnan käskyn kanssa vielä haparoin, haluaisin kuitenkin eriävän käskyn tokosta, joten "stå"/"seiso"/"stand" laskuista pois. :D

Jäljelle jää vielä peruskäskyt, mutta nehän nyt tulee melkein selkärangasta. Luoksetulokäsky kyllä on varmasti jokin muu kuin "tänne".

Mitkä sanat ruudun toisella puolella on havaittu toimiviksi? Me jatketaan Vilpun kanssa auringonottoa, +30 astetta ja lukuloma on ♥

Käykäähän antamassa äänenne! ;)


lauantai 17. toukokuuta 2014

Voihan nollaprosentti


Tänään ratkottiin joukkuepaikkoja Lappeenrannassa ja hieman extempore lähdettiin äitini kanssa aamulla fiilistelemään ulkokisoja ja ihan todella mukavaa lämpöaaltoa. Vilppu on ilmoitettu joukkuehakuun myös nollaprosenttinsa perusteella (14 kisaa, 7 nollaa).

Päivän episradoilta Vilpulle kaksi nollaa, sij. 1 ja sij. 2. Super!

Yksilöihin ollaan yhtä aginollaa vailla, tuplanolla on nakutettu jokin aika sitten plakkariin, joten Kotkaan lähetään nyt kokeilemaan, irtoisiko sieltä viimeinen aginolla. Jos ei, niin sitten taitaa Joensuu kutsua. Tuumaillaan.

Koiravalokuvaaja on tällä viikolla ollut äärettömän aktiivinen. Keskiviikkona kuvailin agility- ja tokotreenejä, torstaina tokotreenejä ja lenkkeilyä, tänään epiksiä JA huomenna olisi vuorossa sitten Imatran tokokoe. Hieman on ollut aktiivista, tuleepahan vanha runko hyvästeltyä kunnialla. Alla muutama kuva vielä näistä aktiviteeteista.

t. Kevään 2014 ylioppilas! ;)

(Oho, hieman kelpiepainotteiset kuvavalinnat :D Kuvasin kyllä muitakin rotuja tokotreeneilemässä.)


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

"Ai mitä on TOKO?" t. Vilppu

Doni tuli tällä viikolla käväisemään meillä päin treenailemassa hieman tokojuttuja ja sai hyväksi häiriöksi meidän Vilperin. Kova oli Vilpullakin into kokeilemaan tokojuttuja sekä treffaamaan Donia.

Vilpun kanssa tosiaan lähinnä kototokoillaan, ja meidän bravuuri on liikkeestä maahan sekä kaukokäskyt. Hönttö otus. Rallytokoahan Vilpulla on myös kokeiltu, tosin ei minun toimesta.


 

Onpa Vilpussa myös hieman taiteilijan vikaa, äitienpäiväkortin teosta suoriuduttiin todella nätisti, vaikka hieman ällöttikin. Oli muuten hupaisaa, kun koira läpsii värjätyllä jalallaan mua KÄTEEN sen sijaan, tallaisi tuohon paperille :D "Mutta kun sulla on herkkuja ja tämänhän olet mulle opettanut!!". Lopputuloksena kädessä komeili melkein enemmän jälkiä, mitä paperilla on nähtävillä ;)

Hyvää äitienpäivää myös Vilpulle!