lauantai 24. tammikuuta 2015

Jääleikkejä

Aamulla heräsin mitä ihanimpaan auringonpaisteeseen, mutta arvatkaa vaan paistoiko koko aurinko enää jäälle päästyä. No ei :D

No, ideana oli lähinnä viikonloppuvierailu lettukestien ja valokuvausreissun merkeissä, joten aurinko olisi ollut jo ihan liian hyvä lisä tälle lauantaille :D No, muutamia kuvatuksia tässä ja pari lisää TÄÄLLÄ. Eiköhän sitä aurinkoa joihinkin talvikuviin saada, nih!

Niin ja melkein unohtui! Ilmoittauduin Linnojen maaliskuisen agilitykoulutusviikonlopun luennolle ja kuunteluoppilaaksi toiselle päivälle, sillä Vilppukin ilmoitettiin kouluttautumaan :) 


perjantai 2. tammikuuta 2015

Tavoitteet 2015


Kysyin Vilpun ohjaajalta muutamia tavoitteita tälle vuodelle. Tällaiseen listaan päädyttiin:

Rallytokon virallisten kisojen korkkaus ehkä jopa koulutustunnuksen arvoisesti
Agilityn harrastamista jatketaan Kiitisläisenä
Pysytään erossa haavereista
(+ Paljon koirakuvia!)