Hyvää vappua!
Ajelin tänään käymään kotikotona, sillä äiti oli tilannut yhden uuden jäsenen meidän kameraperheeseen. Pienen keskustelun jälkeen äiti oli tilannut Canon 100mm f/2.8 L IS USM Macro -objektiivin ja täytyy sanoa, että jo tällä pienellä kokeilukerralla olen ihan myyty :D Pitääkin lainailla aina silloin tällöin, jos saisi vaikka apukättä seuraavalle kerralle.
Ps. miten ihmeessä tämä aika on mennyt taas ihan järjetöntä vauhtia? :D
perjantai 1. toukokuuta 2015
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Rallywalesi
Vilppu on nyt käynyt treenaamassa rallytokoa Tiinan vetämässä ryhmässä ja ensi sunnuntaina on jo ensimmäiset viralliset kilpailut!
Vilpun tekeminen on ollut todella hyvää treeneissä sen, mitä itse olen käynyt seuraamassa. Jännityksellä odotetaan siis sunnuntaita! :) Postauksen kuvat on viime viikon treeneistä.

torstai 23. huhtikuuta 2015
Kotka 23.04.2015
Ensimmäiseltä agilityradalta saatiin tuttu tasaisen varma nollatulos, jolla oltiin sijalla kymmenen. Rata alla ja jälleen 1080p HD:nä tarjolla :)
Toiselta agilityradalta tuli valitettavasti puomilta kontaktivirhe, tällä sijoituttiin viidensiksi. Jos jossittelisi, niin nollalla sijoitus olisi ollut kolmas... ;) Superlikka, sillä iso osa otti hylyn tältä radalta.
Viimeinen rata oli hyppäri ja siltä saatiin päivän toinen nolla, sijoitus oli kahdeksas. Tällä radalla Vilppukin sai jostain lisää vauhtia ja teki kyllä hienon nollatuloksen! Tämäkin rata nähtävissä alta. Räyhäystasokin laski.
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Lappeenranta 18.4.2015
Lappeenrannan agilityurheilijat tarjoili tälle viikonlopulle kolmosille neljä rataa ja Vilppu oli ilmoitettu näille kaikille.
Työvuorolainen kerkesi vasta vikaa rataa katsomaan ja videoimaan, mutta hyvä näin, sillä Vilppu tepsutti hyppyradalta tasaisen varman nollatuloksen. Ei kuitenkaan palkintosijaa, kun nopeampikoipiset suorittaa hivenen nopeammin ;)
Aikaisemmilta radoilta oli tullut kaksi hylkyä ja parit erinäiset virhepisteet, en ihan tarkkaan tiedä tai muista. Päivittelen ne tähän perään, kun tulokset tulee nettiin.
Narttu ultrattiin muuten kantavaksi, joten kohtapuolin tallustaa allekirjoittaneellekin (harrastus)koira! :)
Tämäkin video saatavissa 1080p HD:nä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)