lauantai 23. huhtikuuta 2011

Missä on punanenän pigmentti?

Näyttelykertomusta jos ei halua/jaksa lukea niin sijoitukset tässä:
esittämäni kelpiepentu PEK1 ei KP.
junior handler -kehä JH3 viidestä
Vilppu PN2 CACIB
Pilli PN1 SERT ROP 


Ja junnukoira vielä hienosti ykkösryhmän RYP4.

Aamulla yhdeksän jälkeen näyttelyhallille ja toimistoon hakemaan uusia numerolappuja. Aamu oli sen verran varhaisessa vaiheessa vasta, että seurailin muutamat nahkat ja pehkot jonka jälkeen siirryin istuksimaan katsomoon edellisen yön migreenin vielä tuntuessa... Veera ja Doni sitten saapuikin paikalle ja sain jotain seuraa ja sen jälkeen tulikin sitten Kiusa ja Emma. Kiusan vein siis kelpiepuppekehään ja varsin pieni narttu on Doniin verrattuna.

Veera K.
Ensimmäiseksi kuitenkin oli edessä junior handler -kehä schipperke Tikun kanssa ja tänään osallistujia oli sitten 5 kappaletta ja ainakin pari ulkonäöllisesti tuttua junnua paikalla olikin. Lahdessa oli samaan aikaan noi SM-osarit ja piirimestaruudet eli Lappeenranta jäi hieman pienille osallistujamäärille. Tiku toimi hyvin ja välillä tosin hieman keuli ja välillä sitten istahti, mutta muuten varsin hyvin. Tuomari pyysi näyttämään purennan, kysyi koiran iän ja eestaas ja seisotus päässä ja sit takas ja sit näytettiin ilme. Kehuja tuli mm. ilmeen näyttämisestä ja iloisuudesta, mutta olisi kuulemma vapaasti esitettävän koiran kanssa ottaa jonkun napakamman linjan. Enpä muista enää ihan tarkkaan.

Sitten olikin vuorossa keepiet! Kiusa oli kiva ja meillä menikin liikkeet ja seisotukset ihan ok. Arvostelusta tuli kehuva, tosin tarvitsee vielä takaosalle aikaa kehittyä. Ulkomuistista muistan jonkun verran, mutta enpä taida sitä tähän kirjoitella. Liikkuu vapaasti.

Sitten mentiikin kuvaamaan keepieitä ja paria belgiä, kun en oikein saanut moodia päälle kuvata sisällä kehässä. Kuvista en sano mitään. En tiedä edes onko siinä yhtään tarkkaa :D


Vilppu ja Pilli olikin sitten vuorossa viimeisinä ja nappasin sitten kasvattajan Nikonin käteen ja ehkä musta joskus vielä nikonisti tulee. Ensiksi vuorossa Pilli ja todella kauniisti esiintyi sai siis JUN-ERI1 SA SERT ja sitten tuli Vilppu. Arvostelussa mainittiin Vilpun nenän puuttuvasta pigmentistä, muuten tosi hyvä arvostelu. Vilpun ja Pillin arvosteluissa molemmissa mainittiin, että enemmän kroppaa. Vilppu sai siis VAL-ERI1 SA CACIB eli se mitä lähdettiin hakemaankin. Tuomari päätti aikaisemmin jo sijoittaa Pillin ROPiksi eli eipä tarvinnut kehässä paljon enää sen jälkeen käydä.

Kuvia tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti