Olen nähnyt vuosien varrella useammankin koiran vanhenemisen, mutta kummankaan edesmenneen koiramme kohdalla vanhemisen havaitseminen ei ole vaikuttanut näin paljon. Toista se on Irwin kohdalla.
Irwi ei ole asunut nyt muutamaan vuoteen samassa taloudessa, tosin ennen tätäkin koira matkasi työmatkoja pääkaupunkiseudulle, joten niinä kertoina kun vierailen koiran luona huomaan siinä myös selviä vanhuudesta kieliviä merkkejä. Selvimmät merkit näinä parina vuotena on ollut kuulon heikkeneminen, jonka huomasin itseasiassa varmaan ennemmin kuin koiran kanssa asuvat. Kuulo heikkeni niin salakavalasti, että vasta vähän aikaa sitten minulle myönnettiin suoraan, että Irwi ei enää kuule muuta kuin vihellyksen.
Asiasta toiseen, lauantaina oli epäviralliset agilitykisat, joissa Irwikin sitten juoksi mölliminiradan nollakoirana. Pari lämmittelyestettä sai minulta kyyneleet kihoamaan silmiin. Ei menossa ollut mitään vikaa, herrakoira on varsin pirteä, liikkuu edelleen hyvin ja tuntui ilahtuvan aivan älyttömästi radalle pääsystä. En osaa sanoa, mikä tarkalleen ottaen itketti - ehkä ajatus siitä, että en itse pääse koiran kanssa enää rataa samalla tavalla juoksemaan, tiedä sitä.
Eläinlääkärikäynnin jälkeen en ole kuullut mitään uutta oireiden saralla, en tiedä onko vähentynyt vai pysynyt samassa. Irwi on kuitenkin niin älyttömän pirteä, että tuntuu hullulta ajatella iän olevan jo 12 vuoden puolella. Mistään kärttyisestä vanhasta ärrieristä ei todellakaan ole kyse, ja toivottavasti ei tulekaan olemaan.
Irwi ei ole asunut nyt muutamaan vuoteen samassa taloudessa, tosin ennen tätäkin koira matkasi työmatkoja pääkaupunkiseudulle, joten niinä kertoina kun vierailen koiran luona huomaan siinä myös selviä vanhuudesta kieliviä merkkejä. Selvimmät merkit näinä parina vuotena on ollut kuulon heikkeneminen, jonka huomasin itseasiassa varmaan ennemmin kuin koiran kanssa asuvat. Kuulo heikkeni niin salakavalasti, että vasta vähän aikaa sitten minulle myönnettiin suoraan, että Irwi ei enää kuule muuta kuin vihellyksen.
Asiasta toiseen, lauantaina oli epäviralliset agilitykisat, joissa Irwikin sitten juoksi mölliminiradan nollakoirana. Pari lämmittelyestettä sai minulta kyyneleet kihoamaan silmiin. Ei menossa ollut mitään vikaa, herrakoira on varsin pirteä, liikkuu edelleen hyvin ja tuntui ilahtuvan aivan älyttömästi radalle pääsystä. En osaa sanoa, mikä tarkalleen ottaen itketti - ehkä ajatus siitä, että en itse pääse koiran kanssa enää rataa samalla tavalla juoksemaan, tiedä sitä.
Eläinlääkärikäynnin jälkeen en ole kuullut mitään uutta oireiden saralla, en tiedä onko vähentynyt vai pysynyt samassa. Irwi on kuitenkin niin älyttömän pirteä, että tuntuu hullulta ajatella iän olevan jo 12 vuoden puolella. Mistään kärttyisestä vanhasta ärrieristä ei todellakaan ole kyse, ja toivottavasti ei tulekaan olemaan.
Varmasti oltaisiin oltu kultapelissä tämän pelaajan voimin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti