sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Haaveita ja unelmia treenien sijasta

Irwin kanssa ei olla treenattu nuorten SM-kisojen jälkeen. Hieman katselin ensi kuun LAU:n kisoja, voi olla että startataan yhdellä radalla ja sitten saa luvan meidän agilityt olla ainakin väliaikaisesti siinä. Hieman luulen, ettei meitä enää kisaradoilla tulla ensi vuonna näkemään kun alkaa herrakoira olemaan jo himppasen vanha aktiiviseen radoilla jolkotteluun.

Kuvia saadaan lokakuun puolella kumpaisestakin koirasta, kun Irwi tulee meille viikoksi viettämään aikaa. Käydään varmasti ainakin muutaman kerran treenaamassa, sillä mulla on jo visio mitä tahdon kokeilla :D

Vilppu sen sijaan paahtaa treeneissä ja epiksissä, mutta koska itse en ohjaa tätä koiraa niin en treeneistä saa teille minkäänlaista materiaalia. Pahoitteluni tästä, mutta nyt voin ilokseni kertoa tämän päivän epistuloksista, kerrankin kun katsokaas sinne turistina raahauduin! ;) (Olin siis seuranmestiksien aikaan kuumeessa kotona eli jäi se kilpailupäivä viime viikolta välistä.)

Vilppu the wäyh kävi jolkottelemassa kivan aliaikanollaradan ja voitti kakkos- ja kolmasluokkalaisten radan.  Rata oli tänään aika suoraviivainen, mutta mukaan mahtui myös tiukkoja käännöksiä. Vilpulle ei mitään ongelmia näissä, sillä tällä hetkellä ei edes yritetä mennä lujaa koko rataa. Kontakteille meni lujaa, mutta otti hienosti kontaktit, vaikka seuranmestaruuksissa kuulemma loikkasi korkealta.

Palkinnoksi saatiin patukka, ja arvatkaapa mitä. Pienen terrierin taistelutahto heräsi ja vetovoima oli verrattavissa ihan isoon koiraan.. Narulelun kanssa vetoleikit on vähän "hehehee lelu vedän hehehe", mutta perskutti mikä raivo sieltä irtosi! Voisin tästä koettaa tavallisella digipokkarilla ottaa videota kunhan terrieri on taas samalla mielentilalla.

Mutta sitten omiin haaveisiini. Kuten tutut tietää, mulla on ollut haaveissa eräs pieni koiralapsi - tai erästä tiettyä koirarotua edustava koiralapsi - vaikka kuinka kauan. Tänä syksynä olen sitten aktivoitunut kasvattajien suhteen, kertonut vähän mihin tarkoitukseen koiraa haen ja milloin. Mielessä pyöri, että mitäpä jos ottaisin koiran kun olen päättänyt lukion. Sitten tuli ajatus, että jospa ottaisin koiran vasta 20-21 vuotiaana. Mitäpä jos odottelisin vielä muutaman vuoden lisää, sillä mikäs kiire tässä on. Mitäs jos otan ensin walesin, ja sitten joskus vasta tämän. Ja nyt en tiedä.

Kasvattaja tuntuu oikealta, vaikkei mun kennelpäiville osallistuminen ihan onnistunut. Pitää vaan miettiä, että mihin elämäntilanteeseen tämän rotuisen koiravauvan otan.

Eilen käytiin sitten Donin ja Veeran kanssa vähän pyöräilemässä ja valokuvaamassa. Mulla on tällä hetkellä hieman rajallinen kalusto (ja taas yksi haave lisää, tosin tämä toteutuu jo ensi vuonna...), joten kuvat ovat tällä kertaa pelkkiä pönötyskuvia. Odottelen, että Veera latailee blogiin ja lataan tännekin muutaman ottamani kuvan.

Ps. ihan uskomatonta, ettei nuorten SM:istä ole sitten oikeasti kukaan kuvannut yhtään mitään... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti