torstai 8. maaliskuuta 2012

Kun en jaksanut keksiä muutakaan, HEI HEI HEI!


Ollaan Irwin kanssa käyty kahtena päivänä jäällä ja eilen nappasin sitten kameran mukaan, jotta saataisiin myös vanhasta herrasta talvikuvia! Tuoreet talvikuvat ovat Irwin kohdalla nimittäin todella harvassa...

Jäälenkkeilyn perimmäisenä ajatuksena on ollut taas ottaa kontaktia tuohon koiraan enemmän, meillä tosiaan se treenitauko hieman venähti. Sen huomasi tämän päivän treeneissä, että itse on ihan sekasin ku seinäkello - koira häviää, ei osaa puhua koiralle, ai mitä teit noin en tiedä kyl mitä ees ohjasin jne.

Tänään siis käytiin pikatreeneissä kartottamassa sitä tilannetta, että ohjaaja voisi herätä koomasta ja opetella mm. liikkumaan, puhumaan ja ohjaamaan. Tehtiin Irwin kanssa ekaksi parit kontaktit, sitten suunnittelematonta hyppy-putki-kepit -kuviota ja siltä se varmasti näytti. Sitten ryhdistäydyin ja otettiin Irwin kanssa lauantain LAUn kisojen 3 -luokkien radan alku ja loppua sovellettiin. Mulla ei flexitracia ole tällä koneella, yritän metsästää sitä jostakin (tai avata toisen koneen ja ladata muistitikun kautta tänne), joten nyt ilman ratapiirrosta.

Alussa siis kaksi hyppyä vierekkäin ja tarkoituksena hypyttää eka hyppy toiselta puolelta ja toinen hyppy siltä puolelta, minne ensimmäinen laskeutuu. Tämän jälkeen lähdetään samaan suuntaan kuin ykköshyppy hypätään, hypätään 3. hyppy ja 4. esteenä A-este. Tää on siis se kisojen alku, mutta itse jatkettiin A-esteen jälkeen kohti kentän oikeaa reunaa hyppy, puomi, takaakierto hyppy, suora putki, sama hyppy kuin A-esteen jälkeen, A-este, hyppy, veto mutkaputken kauempaan päähän ja kepit. Ei varmasti avaa mitään tää selitys, mutta ei sen nyt niin väliä :D

Oli aika sähläystä, alku meni ihan kiitettävästi puomille asti, mutta sitten olin a. myöhässä ja b. myöhässä. Sitten tajusin, että lähetetäänpä koira puomilta takaakierto, persjättö hypylle ja etumatka, jotta saatiin ohjattua hypylle (estevälit siis kamalat) ja valssattua ennen A-estettä, jotta olisin sen vasemmalla puolella. Lopussa ei mitään ongelmaa, paitsi että alussa en osannut sanoa koiralle, että TÄSSÄ. Se kun saatiin kuntoon ni asiat meni hyvin :)

BACK IN BUSINESS!

+ TASAN SATA blogikirjoitusta! :) Kiitos lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti