Voi ei!
Kävin tänään kuvaamassa Vilppusta heti koulusta tultuani ja siitä on aikaa jotakin puolitoistatuntia ja tuolla on jo ihan pimeetä. Typerä talvi ja typerä pimeys pakko sanoa, kun tosiaan aikaa valokuvaamiseen ei jää koulun jälkeen kovinkaan paljon aikaa.
Veera oli saanu noi pentunäyttelyn kuvatkin nettiin ja ihana huomata, ettei toi 50mm ole niin huono kun oon aina kuvitellu halliolosuhteissa :D
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Saavutukset vuodelta 2010 & tavoitteet vuodelle 2011
| uusia tuulia kohden |
Agilitytreenejä tänä vuonna on virallisesti olleet vain yhdet ja epävirallisissa agikisoissa käytiin pyörähtämässä kerran. Loppuvuodelle voisi asettaa tavoitteeksi käydä treeneissä useammin sekä loppuvuoden epiksiäkin voisi kierrellä, mikäli koira olisi niinä päivinä kotona.
Virallisia junior handler -kisoja oli Lappeenrannassa x2 sekä Kouvolassa ja menestystä tuli Lappeenrannasta, sijoituksena JH4. Tikutakun (Laperke Cool Cat Blues) kanssa varmasti tulen kilpailemaan ensi vuonna enemmän, kun meillä tuntuu se yhteistyö ihan hyvin sujuvan. Lappeenrannassa kisakumppanina oli myös sileäkarvainennoutaja Juulia (Salasanan Kit Kat) ja Kouvolassa punainen irlanninsetteri Iris (Charmsett Betty Boop). Kaikkien kisakumppaneiden kanssa on ollut mahtavaa kilpailla ja olen kiitollinen kaikille koirien omistajille koirien lainasta! Epävirallisia JH-kisoja oli sitten kaksi (ellei tänä vuonna kerkeä mätsäreitä olemaan) ja se oli LPKYn JH seuranmestari -kisa josta sijoituksena JH4 sekä mätsärissä lyhytkarvaisen collien Milkan (Timonan Unett Uniny) kanssa ja sijoituksena JH3. Lyhytkarvainen collie onkin ollut esittämishaaveissa ja Anni mahdollistikin minulle tämän hurmaavan rodun esittämiskokeilumahdollisuuden, kiitoksia!
Muita mätsärisijoituksia en tähän hätään muista, en taida tänä vuonna kovin useasti niitä kiertänytkään. Näyttelyissä on oltu kiertelemässä ja valokuvaamassa Tanskan maalla asti. Mieleenpainuva reissu, kiitoksia matkakumppaneille!
Tavoitteita ensi vuodelle on varmasti Oulun nuorten SM agilitykilpailu -reissu ja sitä varten treenejä alle enemmänkin sekä tietenkin virallisia agilitykilpailuja! Myös Agirotuun varmasti otetaan osaa jollakin tavoin, kun tuo tapahtuma tulee Lappeenrantaan. Junior handler -kehissä käyn mahdollisuuksien mukaan ja lainakoirien etsiminen starttaa heti näyttelykalenterin varmistuttua.
Asetan yhdeksi tavoitteeksi myös käydä tutustumassa bordercollieihin sekä palveluskoiratoimintaan. Kuka tietää onko se oma rotu muutaman vuoden päästä bc vai joku muu.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Putkeen meni, mutta väärästä päästä.
Hah! Tämän vuoden ensimmäiset epikset on viimein korkattu hyppyradalla eilen! Kauhistelin tota rataa jo, ennen kun sinne oli edes numeroita tullu, kun se näytti todella vaikealta radalta ja mulla on Irwin kanssa edelleen se yksi harjoituskerta takana, kun en ole treeneihin päässyt. Hyvin meni ja radan jälkeen meinasin alkaa itkeä pelkästä onnellisuudesta, vaikka se hylky olikin.
Elikkä rata alko hienosti väärään suuntaan eli ensimmäinen hyppy oli katsomoon päin, josta piti sitten lähteä hallin peräseinää kohti. Kakkosen jälkeen oli vaarapaikkana kaksi putkea vierekkäin, mutta välissä oli rako josta ohjaaja mahtui juoksemaan. Putken jälkeen oltiin menossa toiseen putkeen ja tämän putken suun Irwi ohitti ja kerkesi sitten mennä jo pitkän putken toisesta päästä. Oletin että menee, eipä menny ja takasin ei sitten tullutkaan niinkuin piti. Otettiin sitten uudestaan putki oikeasta päästä ja jatkettiin rataa jossa hypättiin kakkoshyppy toiseen suuntaan ja käännyttiin oikealle. Sen jälkeen siellä oli hypyt silleen jännästä (piirrän kuvan kuhan kerkiän) ja sitten hypättiin kymppihyppy ja valssilla kepeille. Keppien jälkeen suoraan edessä oli putki, mutta sinnehän ei menty vaan renkaalle. Se onnistu hyvin hienosti ja Irwi ei edes meinannut syöksyä putkeen. Renkaan jälkeen kolme hyppyä, joista viimeinen takaakierrolla ja omituinen putkikulma. Tähän putkeen meinasin törmätä ja meno töppäs hetkeksi, mutta koira meni putkeen. Sitten kauheella vauhilla ottamaan vastaan ja heittämään sen keppien edessä olevan putken oikeaan suuhun. Sinne mentiin ja sitten olikin 3 viimeistä hyppyä.
Irwi alko ekalla esteellä katella radalle, et hei se rata on tuolla eikä tuolla! Naurattaa nyt, kun ajattelee, et miten pölmästynyt se koira onkaan ollut, kun lähdettiinkin takasin..
Oon niiiin tyytyväinen tohon koiraan!! Kaikkien meidän 3 perheenjäsenten aika alkoi luvuilla 41.jotakin. Irwi meni siis radan kaksi kertaa, minun ja iskän kanssa ja Vilppu äitin. On se Vipotiinakin kehittynyt äärettömän hyvin!
Rataa piirrän / etsin piirrosta tässä piakkoin.
| mittasuhteet päin pyllyä :)) |
Irwi alko ekalla esteellä katella radalle, et hei se rata on tuolla eikä tuolla! Naurattaa nyt, kun ajattelee, et miten pölmästynyt se koira onkaan ollut, kun lähdettiinkin takasin..
Oon niiiin tyytyväinen tohon koiraan!! Kaikkien meidän 3 perheenjäsenten aika alkoi luvuilla 41.jotakin. Irwi meni siis radan kaksi kertaa, minun ja iskän kanssa ja Vilppu äitin. On se Vipotiinakin kehittynyt äärettömän hyvin!
Rataa piirrän / etsin piirrosta tässä piakkoin.
torstai 21. lokakuuta 2010
Jos ensi vuodelle se lisenssi ja treenejä...
Eräällä foorumilla linkitettiin kivannäkönen rata ja ai haluan sitä treenaamaan! En löytäny sen blogin osoitetta, missä toi radanpätkä on, joten ilkeästi linkitän sen radan kuvan tähän. Latasin tossa viime viikolla flexitracin eli pääsen piirtämään radanpätkiä ;)
Mua ärsyttää, ku en ole päässy treenaamaan enkä epiksiin enkä mihinkään, mikä liittyis agilityyn. Oon tasan kerran käyny nuorisojaoksen omissa treeneissä ja ne epikset joista hehkutin, meni ohi, koska äiti oli osallistumassa virallisiin kisoihin (3xhyl) ja seuranmestiksiin en saanut sitten taas koiraa. Saas nähdä, saanko ensi vuonna edes lisenssiä tai treenejä alle, pahoin pelkään että en.
No mutta jotta saisin ens vuodelle edes suunniteltua kisoja, niin mun kisakalenteri näyttäisi tältä:
Mua ärsyttää, ku en ole päässy treenaamaan enkä epiksiin enkä mihinkään, mikä liittyis agilityyn. Oon tasan kerran käyny nuorisojaoksen omissa treeneissä ja ne epikset joista hehkutin, meni ohi, koska äiti oli osallistumassa virallisiin kisoihin (3xhyl) ja seuranmestiksiin en saanut sitten taas koiraa. Saas nähdä, saanko ensi vuonna edes lisenssiä tai treenejä alle, pahoin pelkään että en.
No mutta jotta saisin ens vuodelle edes suunniteltua kisoja, niin mun kisakalenteri näyttäisi tältä:
2011 AGILITYKALENTERI
6.3. Lappeenranta 2xagi 1xhyppis
27.3 Imatra 1xagi 1xhyppis
AGIROTU Lappeenranta
Oulu nuorten sm?
Huoh, en osaa käyttää tota SAGIn kalenteria ja vihaan sitä! :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
