sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kevät on vihdoin täällä

Ihanaa, vihdoin täällä on kevät. Kävin maaliskuun lopulla haistelemassa kevättuulia Amsterdamissa, siellä ruoho vihersi ja narsissit kukkivat, mutta tulppaaniaika oli vasta aluillaan. Eipä tuo tahtia haitannut, kaupungissa riitti ihmeteltävää yllin kyllin ja jäi sellainen olo, että sinne on joskus vielä palattava. Suomen keväälle ei vedä vertoja mikään. Lunta ei ole enää paljoa ja pelloilla ja metsissä pääsee taas kävelemään. Tällä viikolla olemme nähneet kahdesti peuroja, lisäksi kurkia ja joutsenia. Varmuuden vuoksi Vilppu on ulkoillut hihnassa, sillä en halua sen juoksevan peuran perässä auton alle. Tänään tein ennustuksia. Ennustuksen mukaan Vilpulta lähti talviturkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti